Blogi

  • Etelä-afrikkalainen ruoka ja viini – KWV tasting 22.2.2018

    Tampereella pidetty helmikuun tasting oli Sami Jokisen pitopalvelukeittiössä – aivan niin keittiössä. Alunperin oli tarkoitus kattaa asiakaspaikoille, mutta rakennuksen muiden käyttäjien muuttopuuhat tekivät asiakastilan vähän liian kylmäksi. Mikäpä muukaan tila olisi toiminut paremmin kuin keittiö kun ideana oli etelä-afrikkalaisen ruoan ja viinin makujen yhdistäminen.   Tastingin asiantuntijana oli Joonas Haapaniemi Arvid Nordqvistiltä kertomassa etelä-afrikkalaisista viineistä. Lue lisää

  • Viiniritarien Tour de France 8.2.2018 Helsingissä

    Joukko viiniritareita kokoontui helmikuun alussa Classic Wine Cellarsin tiloihin Eteläesplanadille tehdäkseen viinillisen nojatuolimatkan Ranskan ympäri. Innoittajana toimi luonnollisesti se ”oikea” Tour de France, maailman kuuluisin maantiepyöräilyn etappiajo, joka ajettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1903! Lähtöpaikka vaihtelee vuosittain, mutta maali on aina Pariisin keskustassa Riemukaarella kolmen viikon ja noin 3500 kilometrin urakoinnin jälkeen. Vuoden 2018 kilpailu Lue lisää

  • Viiniritarit Hakametsän hallissa georgialaisissa ja sveitsiläisissä tunnelmissa

    Ryhmä viiniritareita kokoontui Hakametsän jäähalliin Tapparan ”päämajaan” Kirvesklubille. Vastaanottajana olivat viinitohtori, master commander emeritus Timo Jokinen sekä Tapparan pitkäaikainen luottopelaaja Pekka Saravo. Pekka kertoi meille elävällä tavalla vuonna 2000 alkaneesta urastaan Tapparassa. Pekka ehti pelata Tapparassa 13 kautta ja yli 800 ottelua ennen viime keväistä siirtymistään liike-elämän palvelukseen. Hän ehti nähdä monet valmentajat ja niin Lue lisää

  • Viiniritarit maistelevat joulun ajan viinejä

    Maisteltavinamme olivat joulun ajan viinit, kun kokoonnuimme torstaina 30.11.20017 Töölönkylän Viinikellarilla Museokadulla Helsingissä. Veljemme Jyrki Tarvonen esitteli ansiokkaasti ja lennokkaaseen tapaan meille Servaali Oy:n viinivalikoimista poimimiaan näytteitä perinteiseen ja erilaiseen joulupöytään. Mukaan pääsivät lopulta Niina ja Timo Metsälä, Aake Ilomäki, Timo Mattila, Pirkka Peltoniemi ja puolisonsa Sanna sekä vieraana Ilkka Jaakkola. Muutama viime hetken peruutus Lue lisää

  • Viiniritarit maistelevat Bordeauxin huippuviinejä

    Arvosteltavat punaviinit Chateau Feytit Clinet 2011 Pomerol, Branon 2010 Pessac-Leognan, Saint Pierre 2009 St.-Julien ja Pavie Macquin 2010 St.-Emilion, oli avattu ”hengittämään” jo 8 tuntia ennen tilaisuuden alkua. Illan loistava Champagne ja neljän Bordeaux alueen huippu punaviinit ”tastingin” isännöivät Ritariveljemme asianmukaisine kaulavitjoineen. Heidän pöytiinsä jaetut kutsuvieraat ja laatuviinien ystävät saapuivat yhtä estynyttä lukuun ottamatta, täysimääräisinä Lue lisää

  • Viiniritarit maistelivat Helsinki Distilling Companyn tuotteita

    Joukko kiinnostuneita viiniritareita ja aveceja suunnisti tihkusateisena lokakuun torstaina kohti Sörnäisten Teurastamon aluetta, jossa sijaitsevat Helsinki Distilling Companyn tuotanto- ja toimitilat. Yhtiö on perustettu vasta vuonna 2013 ja ensimmäinen tuote Helsinki Dry Gin tuli markkinoille vuonna 2014. Tästä huolimatta yhtiön tuotteet ovat saavuttaneet jo lukuisia palkintoja sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Yhtiön on perustanut kolme alasta Lue lisää